Ensimmäinen treeniviikko on takana. Olo on parempi kuin aikoihin maitohappohyökkäyksestä huolimatta. Kirjoitin muistiin ensimmäiset viikko-ohjelmani, jotka on rakennettu Arbiksen jumppien ja saliaikojen ehdoilla. Lauantai on hyvä salipäivä. Silloin on levännyt, ja salilla ei ole ruuhkia. Kisahalli on myös rauhallinen sunnuntaina päivällä. Maanantai-illat ovat aina ruuhkahuippuja kaikilla saleilla. Tämä kannattaa ottaa huomioon ohjelmia rakentaessa.
Nyt on taskussa PT-koulutus ja aika valita ensimmäinen koekaniini. Valitsen harjoitusasiakkaaksi kypsään ikään ehtineen naisihmisen, jolla on kunto päässyt ainaisten tekosyiden takia rupsahtamaan. Asiakasta vaivaavat tyypilliset viisikymppisen vaivat migreenistä huonoon unenlaatuun ja jämähtäneisiin niskoihin. Treenattavana hän on ahkera ja tunnollinen piiskuri, mutta armottoman laiska kehonhuoltaja ja venyttelijä. Ravintopuolella hänen on ensi alkuun oivallettava, että kaikkiruokaisuus ei välttämättä ole hyve…..
Putkiremontti pitää ihmisen liikkeessä. Viikonlopun punttitreeni vaihtui toiminnalliseen harjoitteluun, kun tavaran täytyi vaihtaa paikkaa sähkövetojen tieltä. Pöly ja sementtipöly pöllysi…
Talven jumpparutiinini on ollut: maanantaina Cirkelträning, tiistaina Zumba®, keskiviikkona Hård motionsgymnastik för damer. Elimistön palautumiskyky on välillä ollut kovilla. PT-viikonlopun jälkeen olen osannut paremmin kiinnittää huomiota päätetyöläisen ongelmakohtiin eli lapoihin ja hartioihin.
Ajatuksia lenkkipolulta. Yritän pitää mielessä ekan PT-viikonlopun opit – PPPP (Pitää Pystyä Puhumaan Puuskuttamatta). Peruskuntoilija siis hölkkää, ei juokse.
Miksi tavallinen keski-ikäinen nainen lähtee Personal Trainer -koulutukseen ja vielä päättää dokumentoida oppimaansa ja kokemaansa? Suunnittelen kokoavani tähän digitaaliseen päiväkirjaan ajatuksiani liikunnasta ja kuntoilemisesta sitä mukaa kun ehdin – sen verran kuin ehdin.
